Tunteet ja niiden parissa työskentely on ollut omassa elämässä THE juttu viime vuosina. Aloin vähitellen omalla matkalla ymmärtää, että tunteiden (tai itsen) äärellä tehtävä työ ei todellakaan ole vain itseä varten. Sen lisäksi, että se vaikuttaa tietenkin omaan elämiseen ja olemiseen merkittävästi, se näkyy välittömästi myös ihmissuhteissa ja ylipäänsä tavassa kohdata muita. Ja tietenkin omista opeista ja oivalluksista voi jakaa paljon myös muille.
Tunteilla on aina jokin tarkoitus. Niillä on aina mukanaan jokin tärkeä viesti, joka auttaa navigoimaan paremmin tässä hullussa maailmassa. Mitä enemmän siis välttelet omia tunteita, sitä enemmän myös menetät arvokasta tietoa.
Miksi siis haluan puhua tunteista ja pyrin toimimaan tunteiden tulkkina myös muille?
Yksinkertaisesti siksi, että tiedän millaista arki on ilman tunneyhteyttä ja millaista se on paremman tunneyhteyden kanssa. Koen, että tunteet on loistava väylä parempaan itsetuntemukseen. Mitä paremmin tunnet ja ymmärrät itseäsi, sitä enemmän löydät ymmärrystä myös muita kohtaan. Tämä puolestaan kasvattaa merkittävästi sisäistä rauhan tunnetta.
Ei mikään ihan pikkujuttu.

Tunteet voi tuntua uhkaavilta
Pysähdy hetkeksi seuraavien väittämien äärelle ja vastaa kyllä tai ei:
- Voimakas epämiellyttävä tunne syntyy nopeasti ja saa sut joko menettämään kontrollin tai pelkäämään kontrollin menettämistä.
- Tunnereaktiot on usein todella suuria; epämiellyttävä tunne on intensiivinen ja voimakas, jolloin on vaikeaa ajatella selkeästi.
- Palaudut hyvin hitaasti takaisin tyyneksi ja rentoutuneeksi. Tämä voi näkyä esimerkiksi keskittymisvaikeuksina, lihaskireytenä ja/tai nukahtamisvaikeuksina.
- Tunteiden ilmaiseminen on vaikeaa ja estynyttä.
(Väitteet poimittu Katja Myllyviidan kirjasta Tunne tunteesi)
Jos nyökkäilit tai vastasit yhteenkään näistä mielessä hiljaisesti kyllä, tunteiden äärellä työskentely on ehdottomasti paikallaan.
(Uskon, että kaikille jonkinlainen tietoinen tunnetyöskentely tekisi ihan hyvää.)
Mulle tunteet merkitsi joskus suurta heikkoutta ja uskon, että moni etenkin herkäksi itsensä kokeva tunnistaa myös tämän. Tunteita tuli toisin sanoen padottua ja piiloteltua niin paljon kuin mahdollista. Tapa toimi siihen asti, kunnes elämään tuli padot murtava kriisi. Läheisen yllättävä kuolema oli itselle lopulta suuri käännekohta erityisesti tunnetyöskentelyn maailmassa.
Oma elämä oli tuolloin hektistä ja olin valmiiksi jo kuormittuneessa tilassa (vaikkakin kesälomatunnelmissa juuri käännekohdan hetkessä). Koska yhteyttä tunteisiin ei juurikaan ollut, en osannut kohdata kuoleman mukanaan tuomia intensiivisiä tunteita. Näin jälkikäteen ymmärrän, että kyse oli siitä, etten tiennyt kestäisinkö niin raskaita tunteita. Menetyksen äärellä tunteet on paikoitellen todella intensiivisiä ja siksi fyysisestikin raskaita.
Kun yhteys tunteisiin puuttuu, myös yhteys itseen puuttuu
Elin vuosia suorittavassa sumussa – vielä edellä mainitun käännekohdan jälkeenkin. Oli niin kiire, ettei ollut aikaa pysähtyä. Oikeastaan oli niin kiire, ettei ehtinyt edes ajatella pysähtymistä. Illalla mieli ja keho kävi niin ylikierroksilla, että nukkumisesta tuli vaikeaa. Tätä jatkui monta vuotta ja kuoppa syveni vuosi vuodelta. Lopulta seinä tuli vastaan ja pakotti lepäämään.
Kyse omalla kohdalla oli pohjimmiltaan siitä, että kiire ja suorittaminen heikensi jo entisestään huonoa yhteyttä omaan ytimeen. Kun yhteyttä ei ole, itsensä on helppo kadottaa kokonaan. Omat tunteet tukahdutetaan, tarpeet unohdetaan ja rajat häivytetään. Kun kaavaa toistaa riittävän pitkään, ei enää tiedä kuka edes on tai mitä elämältä haluaa.
Tunteet viestijöinä
Omien tunteiden äärellä työskentely luo vähitellen syvää itsetuntemusta. Tunteet tekee meistä juuri meidät. Silti meillä on suuria haasteita epämiellyttävältä tuntuvien tunteiden kanssa. Niitä halutaan vältellä, koska, yllätys yllätys, ne tuntuvat epämiellyttäviltä.
Jos kuitenkin nyt katsot alla olevaa tunneratasta, huomaat että suuri osa tunteista voidaan luokitella jollain tavalla epämiellyttäviksi. Näitä välttelemällä menetetään siis myös valtava määrä infoa meistä itsestä, omasta ytimestä.

Epämiellyttävistä tunteista…
…Pelko esimerkiksi viestii meille potentiaalisista uhista ja haluaa pitää meidät turvassa.
…Viha viestii esimerkiksi omista rajoista (jotka on ylitetty) ja siitä, mikä meille on tärkeää.
…Surukin viestii meille tärkeistä asioista. Se auttaa hidastamaan menetyksen/muutoksen äärellä, jotta osaamme antaa uuden tilanteen prosessoinnille tilaa.
Edellä vain muutama esimerkki epämukavalta tuntuvista tunteista ja niiden mukanaan tuomista viesteistä. On kuitenkin hyvä muistaa, että mikä tahansa tunne muuttuu haitalliseksi jatkuessaan liian pitkään. Jos esimerkiksi olet tapuvainen murehtimiseen tai katastrofiajatteluun, tiedät täsmälleen millaisen kuopan itselleen voi kaivaa jäämällä ajatusten ja tunteiden väliseen luuppiin jumiin.
Usein omiin tunnetiloihin voi vaikuttaa suuresti jo tarkistamalla omat ajatukset ja suuntaamalla huomion positiivisempiin ja toiveikkaampiin asioihin – ja ylipäänsä kohtaamalla omia tunteita ja toimintatapoja tietoisesti.
Tunnetyöskentelyn äärellä voit pysähtyä yhdessä mun kanssa myös Tunteet kompassina -miniverkkokurssilla! Kokonaisuus sisältää työkirjan sekä kolme luentotallennetta, joissa jaan omia oivalluksia, oppeja ja työkaluja tähänastiselta tunnetyöskentelyn matkalta. Lukaise lisätietoja suoraan verkkokaupasta ja tuu mukaan!
Kivaa päivää!
Hanne
Ps. Oothan jo menossa mukana myös somessa; Instagramissa, Facebookissa ja nyt myös TikTokissa. <3