Oon henkilökohtaisesti sitä mieltä, että vaikka ihmisen biologia (varsinkaan solutasolla) ei kiinnostaisi sua yhtään, on esimerkiksi dopamiini kokonaisuutena sellanen, johon jokaisen pitäisi perehtyä edes pikkusen.
Miksi?
Vaikka siksi, että kun yrityksistä huolimatta et esimerkiksi onnistu muuttamaan jotain koukuttavaa tapaa, saattaa olla helpompaa jättää ne itsensä totaaliseksi epäonnistujaksi haukkumiset vähemmälle. Alat ymmärtää, että (asiassa kuin asiassa) taustalla vaikuttaa hyvin usein tosi inhimilliset mekanismit. Niiden tiedostaminen saattaa auttaa sua taas muutaman askeleen eteenpäin muutoksen polulla.
Dopamiinin vaikutukset saattaa selittää myös hyvinkin paljon sitä, miksi nykymaailmassa pahoinvointi lisääntyy, vaikka tilanteen pitäisi järjellä ajateltuna olla aivan toisenlainen. Meillä kun on nykyään mahdollisuus marinoitua dopamiinissa – kaikki on helposti saatavilla ja epämiellyttävät tunteet voi helposti sivuuttaa “jollain kivalla” tekemisellä.
Käytännössä siis annoksella dopamiinia.
“The reason we’re all so miserable may be because we’re working so hard to avoid being miserable.”
Dr. Anna Lembke: Dopamine nation – Finding balance in the age of indulgence
(Huom. ja pieni disclaimer: tässä tekstissä on tietysti vaan pintaraapasu koko aiheesta, joten suosittelen jatkamaan tutkimusmatkaa, mikäli tämä yhtään sussa resonoi. En ole myöskään dopamiiniasiantuntija, vaikka tässä nyt muina tietäjinä teemasta kirjoittelenkin – pointit on koottu omalta tutkimusmatkalta sen mukaisesti, mikä on tuonut mulle lisää ymmärrystä itsestä.)
Dopamiini on kivun ja nautinnon tasapainottelua
Dopamiini yhdistetään perinteisesti mielihyvään, mutta sen vaikutukset on huomattavasti moniulotteisemmat. Se vaikuttaa esimerkiksi niin motivaation, pyrkimyksen, abstraktin ajattelun, suunnittelun, kuin motoriikankin taustalla.
Lyhyesti voidaan kuitenkin kiteyttää, että dopamiini saa meidät haluamaan lisää.
Aivoissa samat alueet käsittelevät kipua sekä nautintoa ja voidaankin ajatella, että dopamiini on käytännössä kivun ja nautinnon tasapainottelua – hyvän olon jälkeen seuraa kipua ja toisinpäin. Kipu ei tässä yhteydessä tarkoita välttämättä kipua sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan ennemminkin yleistä epämukavuutta/epämiellyttäviä (useimmiten alitajuisia) tunteita.
Jos esimerkiksi näet söpön eläinvideon somessa, syntyy sen seurauksena dopamiinipiikki. Nousun jälkeen seuraa kuitenkin aina myös lasku, jolloin dopamiinitaso laskee hetkellisesti perustason alapuolelle (meillä kaikilla on ns. baseline, dopamiinin perustaso, kehon oma dopamiinivarasto). Tämä on avainasemassa juuri edellä mainitun kipu – nautinto -yhtälön hahmottamisessa. Epämukava olo syntyy juuri tuossa hetkessä, jossa dopamiinitaso on perustason alapuolella. Tämä on myös se hetki, jolloin haluamme lisää ja someselailu (tai mikä tahansa muu koukuttava toiminto) jatkuu.
On hyvä tiedostaa, että tämä balanssin vaihtelu vaikuttaa aina myös siihen, miten me kohdataan dopamiinitason nousun jälkeiset asiat. Some-esimerkissä jokin video olisi saattanut sykähdyttää enemmän, jos sen äärelle oltaisi osuttu ennen aiemman dopamiinipiikin aiheuttanutta videota. Koska sisällön ääreen päädytäänkin sieltä pienestä blaah-tunnelmasta käsin, alamme kaivata lisää, enemmän, suurempaa ja sykähdyttävämpää sisältöä.
Nykyinen maailma on aivoille liikaa
Ihmisen evoluution kannalta dopamiini on ollut erittäin olennainen hengissäpysymisen elementti. Ilman mielihyvää me emme söisi, joisi tai lisääntyisi. Ilman kipua me emme suojaisi itseämme loukkaantumisilta tai kuolemalta. Kun ihmisrotu eli niukkuudessa ja epävarmuudessa, enemmän tavoittelu piti meidät hengissä. Aivoja ei kuitenkaan ole luotu nykyiseen maailman menoon – ärsyketulva ja elämän helppous saattavat lopulta koitua jopa ihmisen kohtaloksi.
Toistuvat nautinnot vaikuttavat vähitellen dopamiinin perustasoon ja meistä tulee ikuisia enemmän jahtaajia. Jahtaamisen myötä meille alkaa vähitellen kehittyä sellainen puutunut blaah-olo, jolloin mikään ei oikeen tunnu miltään.
Toisin sanoen; mielihyvän kokeminen vaatii yhä enemmän palkintoja sekä muita hyvää oloa tuottavia herkkuja, ja vastaavasti kivun/epämukavuuden sietokyky laskee.
Miten siis ottaa dopamiini haltuun?
Kuten niin monen muunkin asian äärellä, myös tässä on hyvä palata taas ihan perusjuttujen äärelle – toisin sanoen arjen peruspilareista huolehtimiseen. Riittävä uni, monipuolinen ravinto sekä liikunta tutkitusti palauttavat dopamiinin perustasoa. Tämän lisäksi riittävällä, erityisesti aamuisella, auringonvalolla on selkeät vaikutukset dopamiinitasoon, joten on hyvä huolehtia päivittäisestä ulkoilusta jo dopamiinin perustason vuoksi.
Koska kivun ja nautinnon välinen vaaka toimii myös toiseen suuntaan, meillä on mahdollisuus parantaa omaa epämiellyttävien tunteiden/kivun sietokykyä nojaamalla epämukavuuteen tietoisesti.
Kipu johtaa nautintoon aktivoimalla kehon homeostaattisia, tasapainoon pyrkiviä, mekanismeja. Toisin sanoen vaa’an kallistuessa enemmän kivun puolelle, painoa ilmestyy vaa’an nautintopuolelle. Hyvä olo on kehon luontainen refleksinomainen vastaus kivulle – tästä hyvänä esimerkkinä toimii vaikka salitreenit tai avantouinti. Epäsäännöllinen kivulle altistuminen johtaa lopulta siihen, että ajan saatossa on mahdollista kokea hyvää oloa yhä pienemmistä asioista ja epämukavuuden sietokyky kasvaa.
Nojaa epämukavuuteen tulemalla taitavaksi
Dopamiinin(kin) näkökulmasta kaikenlainen taituruus ja taitavaksi harjoitteleminen on hyväksi. Se on jotain jota samalla haluta että tavoitella, jolloin ikäänkuin hyödynnetään dopamiinin voimaa kahdella eri, toisiaan tukevalla, tavalla. Kun taituruus halutusta asiasta on saavutettu, on saavutettu pyrkimyksen huippukohta, jolloin on aika pysähtyä ja nauttia hetkestä.
Taitavaksi harjoittelu luo myös sisäistä hallintakäsitystä (eng. locus of control), minäpystyvyyttä – kykyä kokea hallintaa omasta osaamisesta, kyvyistä ja elämästä sen sijaan, että kaikkea hallitsisi tuuri, kohtalo tai muut ihmiset. Ihmiset, joilla on ulkoinen hallintakasitys, lähestyvät elämää huomattavasti passiivisemmin; toisaalta rennosti rallatellen, toisaalta epäonnistumisista helposti muita syyttäen. Taitavaksi harjoittelu ja sisäisen hallintakäsityksen (tai ylipäänsä kaikenlainen itsensä-) kehittäminen vaatii kuitenkin toistuvaa mukavuusalueen ulkopuolelle astumista (kipuun nojaamista), aikaa ja henkistä kapasiteettia – aina löytyy uusi taso jota kohti pyrkiä.
Muista inhimillisyys
Dopamiinia tuottavia soluja on vain noin 0,0005% aivoista. Se on siis minimaalinen osa kaikista soluista, mutta kun ajattelemme keitä olemme syvällisemmällä tasolla, me ajattelemme juuri tuota minimaalista solujoukkoa.
Voidaan siis jopa sanoa, että me = dopamiini. Kun pohdimme ihmisyyden syvintä olemusta, filosofi saattaa mainita sen olevan esimerkiksi vapaa tahto, akateemikolle se voisi olla esimerkiksi kyky nousta tietotulvan yläpuolelle ja ymmärtää koettujen havaintojen merkitystä, hedonistille syvin osa itseä on se, joka kokee mielihyvää, taiteilijalle ihmisyyden ydin on kykyä luoda ja henkiselle ihmiselle ihmisyyden ydin on fyysisen todellisuuden ulkopuolella oleva sielu, joka haastaa käsitystämme ajasta ja avaruudesta.
Kaikki tämä on käytännössä dopamiinia.
Dopamiini antaa lajillemme sen erikoisen voiman. Ajattelemme. Suunnittelemme. Kuvittelemme.
Samat mekanismit saattavat viedä meidät myös pimeälle polulle addiktioiden ja kärsimyksen maailmaan.
Jos, toivottavasti kun, halutaan tavoitella onnellisen täyttymyksen elämää, on tärkeimpänä tehtävänä löytää harmonia. Silloin fokuksena on löytää reitti dopamiinimarinadin yli ja kääntää selkä loputtomalle lisää haluamiselle. Meille on kuitenkin luontaista tavoitella hyvää oloa ja vältellä kipua. Sen ei siis kuulukaan olla helppoa.
Jotta jokin tietty aktiviteetti elämässä, tai elämä ylipäänsä, säilyy mielekkäänä ja kestävänä, tulisi varmistaa, että dopamiinipiikit pysyy hallinnassa. Toisin sanoen tulisi varmistaa, ettei suuria dopamiinipiikkejä tule liian usein tai että dopamiinipiikkejä tarjoaisi itselle ylipäänsä maltillisesti.
Tutkimusten mukaan esimerkiksi palkitseminen saattaa lopulta aiheuttaa vain hallaa asioiden toteuttamiselle pitkällä tähtäimellä. Tutkimuksissa palkittiin aktiviteeteista, joista nautittiin jo ilman palkintoa. Kun palkinnot poistettiin, nautinto itse aktiviteetista laski myös merkittävästi. On siis hyvä huomioida myös paljonko dopamiininlähteitä ”pinoaa” omaan elämään – tarvitseeko liikkumisen yhteydessä olla aina esimerkiksi musiikkia tai jokin sosiaalinen ulottuvuus? Kestävyyden ja mielekkyyden näkökulmasta tärkeintä olisi huomioida, ettei tätä dopamiinipinoamista toteuttaisi joka kerralla, jotta emme totuttaisi itseämme tiettyyn tasoon – ja haluaisi lopulta taas lisää.
Toivottavasti sait tästä uusia näkökulmia ja aloit ehkä jo kääntämään katsetta omaan elämään nimenomaan dopamiinin näkökulmasta. Pienilläkin muutoksilla voi lopulta olla aivan mielettömän suuri vaikutus ja kaikki lähtee lopulta lähtötilanteen tiedostamisesta. Jos haluat jatkaa vielä dopamiinitutkimusmatkaa, kurkkaa ao. lähteet tai esimerkiksi mun Instagramista dopamiiniin liittyvä kohokohta.
Tätä ja montaa muuta teemaa käsitellään myös Tunteet kompassina -miniverkkokurssissa, jossa pääset tutustumaan tunteiden maailmaan kolmen luentotallenteen sekä työkirjan avulla. Kurkkaa lisätiedot verkkokaupasta. <3
Ihanaa, kun luit!
Hanne
Inspiraationa ja lähteinä tälle tekstille toimi mm.
Kirjat
- Dr. Anna Lembke: Dopamine nation – Finding balance in the age of indulgence
- Daniel Z. Lieberman MD & Michael E. Long : The molecule of more – How a single chemical in your brain drives love, sex and creativity – and will determine the fate of the human race
Huberman Lab -podcast (löytyy myös Youtubesta)
