Miksi pysähtyä tarot-tulkinnan äärellä? Tässä viisi hyvää syytä.

Kuten kirjoitan täälläkin, tarot (ja kaikki muu henkinen hörhöily) jakaa usein mielipiteitä. Toisille korttien äärellä pysähtymisestä ja oman elämän reflektoinnista on valtavasti apua ja toisille kortit on pelkkää huuhaata. 

Mulla on kuitenkin sellanen lähestyminen melkeinpä kaikkeen, että jos jokin asia tuo millään tavalla lohtua, voimaa tai muutoin apua vallitsevaan tilanteeseen (eikä se ole haitaksi kenellekään muulle), on se silloin hyvä juttu.

You do you. Muista se.

Tarot-kortit on kulkeneet omassa elämässä mukana jo teini-ikäisestä saakka – aktiivisemmin ne on olleet läsnä nyt muutaman vuoden. Opin korttien äärellä edelleen ihan valtavasti: itse korteista, muista ihmisistä ja myös musta itsestä. Ja se on ihan parasta.

Halusin tällä kertaa syventyä vielä laajemmin siihen, miksi mun mielestä tarot on ihana itsetutkiskelun, pysähtymisen ja itsen kehittämisen työkalu. Syitä on monia, mutta alla niistä viisi. 

Viisi asiaa, joissa tarot voi olla avuksi

Uudet näkökulmat

Tämä on ehkä vähän itsestäänselväkin juttu monelle, mutta musta se on yksi olennaisimmista. Kun tuntuu, että oma elämä on jumissa ja ajatukset kiertää kehää, on niitä hyvä vähän möyhiä tietoisesti. Joskus pieni hämmennyskin on vaan hyvä juttu. 

Uusien näkökulmien löytymiseen ja ajatusten möyhimiseen tarot on loistava työkalu, sillä jo yksittäisestä kortista voi ammentaa paljon. Kun tulkinnassa on mukana useampi kortti, löytyy merkityksistä varsinkin lähes aina sellaisia näkökulmia, joita ei ole itse osannut edes ajatella. 

Tarotia usein kritisoidaan siitä, että koska kortteja on mahdollista tulkita hyvin monelta kannalta, voi tulkinnan vastaanottaja ikäänkuin valita itselleen juuri sen sopivimman merkityksen. Mun mielestä nimenomaan tässä piilee yksi tarotin parhaimmista puolista.

Varsinkin tilanteessa, jossa ajatukset kiertää kehää ja elämä tuntuu olevan jumissa, on ajattelun ja näkökulmien laajentaminen ihan tervetullutta. Tarotin nostattamilla viesteillä voi olla iso merkitys jumiutuneessa hetkessä. Kortit auttaa näkemään asioiden monet puolet ja sen, ettei tilanne olekaan ehkä niin huonolla tolalla, kun on itse ajatellut. Samalla kortit tuo näkyviin usein uusia asiayhteyksiä, joita ei välttämättä itse edes näe.

Pakassa on yhteensä 78 korttia. Vaikka korteissa on myös päällekkäisiä teemoja, ei teemat korostu kuitenkaan korteissa samalla tavalla. Usein teen tulkintoja myös niin, etten välttämättä edes tiedä minkälaisen kysymyksen kanssa tulkinnan vastaanottaja painii.

Monet eivät halua asiaa heti välttämättä tarkemmin avata. Useimmiten tilanne on kuitenkin se, että halutaan mielenkiinnolla katsoa, millaisia teemoja kortit nostaa esiin. Tulkinnan jälkeen hämmästellään yhdessä asiakkaan kanssa yhteyttä korttien ja vallitsevan elämäntilanteen välillä.

Intuition sanoittaminen

Ihminen on luontaisesti intuitiivinen, mutta toisilla on selkeämpi ja vahvempi yhteys omaan intuitioonsa, kuin toisilla. Kysymys on yleensä enemmänkin siitä, kuinka hyvin intuition äärelle osataan virittäytyä. Intuition kuuntelemista on kuitenkin mahdollista harjoitella siinä missä mitä tahansa muutakin taitoa. Intuitio vahvistuu hiljentymällä ja antamalla sille tilaa.

Vaikka intuitiota osaisi kuunnellakin, usein on haastavaa löytää intuitiivisille tuntemuksille sanoja. Tämä selittyy esimerkiksi sillä, että tietoinen mieli kykenee käsittelemään vain murto-osan kaikesta aistien kautta saapuvasta tiedosta. Intuitiivista ja tietoista ajatteluprosessia voi auttaa hahmottamaan seuraava tieto: tietoinen mieli voi käsitellä tietoa parhaimmillaan n. 40-50 bittiä sekunnissa, kun samassa ajassa intuitiivinen mieli käsittelee n. 11 000 000 bittiä. (Lähde – ja lukusuositus: Asta raami: Älykäs intuitio ja miten käytämme sitä). 

Rationaalinen ja intuitiivinen tiedonkäsittely on teholtaan siis aivan eri luokkaa. Siksi usein intuitiivisten tuntemusten äärellä saattaa tuntuakin siltä, ettei ikäänkuin ehdi tai ylipäänsä pysty hahmottamaan tuntemuksen sisältöä. 

Tällöinkin korteista voi olla iso apu. Korttien luoman tarinan avulla myös intuitio löytää helpommin tartuttavan ja pureskeltavan muodon. Siksi kuulen paljon tulkintojen äärellä myös sitä, että tulkinta antoi vahvistusta sellaisiin asioihin, jotka tavallaan jostain hämmentävästä syystä jo tiesikin. 

Brutaali, mutta lempeä rehellisyys

Sanon usein, että tarot on kuin peili, jonka avulla juuri ne asiat tulee nähdyksi ja kuulluksi, joiden nyt kuuluukin tulla – halusit siis tai et. Joskus tilanne vaatii ennemmin brutaalia rehellisyyttä kuin pään silittelyä, jotta siitä päästään eteenpäin. Me mukavuudenhaluisina olentoina haluttaisiin tietenkin aina ajatella, että ongelman ydin löytyy jostain muualta kuin peilikuvasta. Inhimillistä, mutta ei välttämättä kovinkaan kehittävää ja eteenpäin vievää.

Tulkinnan äärellä sanoitan korttien merkitykset juuri niin kuin ne mulle siinä hetkessä näyttäytyy (mulla on kyllä lempeän empaattinen tyyli tulkita, lupaan sen). Varsinkin jos mulla ei ole ennakkotietoa tulkinnan vastaanottajan tilanteesta, en voi tietenkään peilata edes kortteja kysymyksen kautta. Tämä voi usein olla myös hyvä juttu juuri siitä syystä, että asiat tulee näkyviksi sellaisenaan. Luotan aina siihen, että kokonaisuudessa piilee jotain, mitä tulkinnan vastaanottajan täytyykin nyt kuulla.

On myös hyvä huomioida, että jokaisella on tietenkin valta päättää, mitä kokonaisuudesta nousseilla teemoilla ja näkemyksillä tekee. Tulkinnan sanoman voi halutessaan jättää vaikka kokonaan huomioimatta.

Tarot auttaa pysähtymään

Oon tässä omalla kasvun polulla kulkiessani todennut, että suuri osa elämän ongelmista johtuu siitä, ettei meillä ole riittävän hyvää yhteyttä itseen. Me ei tiedetä mitä meidän tunteet viestittää, missä omat rajat menee, mitkä arvot on tärkeimpiä ja mitä me elämältä ihan oikeasti halutaan. Nää jutut kun ei valitettavasti kirkastu tukka putkella eteenpäin paahtaessa, vaan nää vaatii aikaa ja tilaa. 

Just tämän vuoksi haluaisin toitottaa pysähtymisen tärkeyttä koko ajan, enkä siltikään toitota sitä mielestäni tarpeeksi. Se merkitys ei toisaalta aukeakaan sillon, kun menee tukka putkella. Ei ole aikaa pysähtyä saati ajatella sen tärkeyttä. Tiedän tän kyllä myös omasta kokemuksesta. Oon elänyt elämää, jossa kuljin kuin päätön kana ajatukset totaalisessa sumussa. Sitä kuormitusta mieli ja keho ei loputtomiin kestä, vaan yleensä jonkinlainen pakkopysäytys tai jopa uupumus on väistämättä edessä. 

Tulkinnat on yksi helpoimmista ja mukaansa tempaavimmista tavoista pysähtyä oman elämän äärelle. Tarot on monille vähän mystinen juttu, joka herättää väkisinkin mielenkiinnon, kun halutaan tietää, millaisia viestejä korttien kautta nousee. Mun mielestä asia ei voi olla kovin paha, jos se saa ihmisen pysähtymään edes hetkeksi itsensä äärelle. Siitä tulkinnassa on lopulta kyse. Vaikka tulkinnan tekisi joku muu, tulkinnan vastaanottaja peilaa kaikkea sanottua omaan elämäänsä. 

Millon oot pysähtynyt itsesi äärelle edes kokonaiseksi puoleksi tunniksi?

Oman elämän reflektointi

… ja ajatteleminen. Pysähtyminen tuntuu toisinaan olevan useille lähes mahdotonta. Se tarkoittaa valitettavasti myös oman elämän ja itsen reflektoinnin puutetta. Ei ole aikaa. Ei ole ehkä oikein kiinnostustakaan. 

Oman elämän reflektointi ja itsetuntemuksen parantaminen saattaa kuulostaa puuduttavalta ja pitkäveteiseltä hommalta. Vai kuulostaako se ehkä vähän kivuliaalta, jolloin sitä tekee mieli vältellä? Uskon, että se on edessä joka tapauksessa jossain kohtaa. Jos et itse osaa sitä tehdä, elämä löytää siihen kyllä keinot. 

Kaikki edellä mainittu yhdistettynä kiteytyy mun mielestä siihen, että tarot-tulkinta auttaa pysähtymään ja reflektoimaan omaa elämää. Kaiken lisäksi se tekee sen hauskalla ja hämmentävällä tavalla – ja tosi pienellä vaivalla. Tulkinnan jälkeinen ajatustyö ja pintaan nousseet tunteet saattaa toki vielä tovin vaatia tilaa ja kapasiteettia, mutta lupaan että se on sen arvoista. 

Haluaisitko just nyt pysähtyä tulkinnan äärellä? Kurkkaa vaihtoehdot verkkokaupasta ja varaa heti omasi! <3

Kiitos kun luit – muista seurata myös somessa; Instagramissa ja Facebookissa!

Hanne

2 ajatusta aiheesta “Miksi pysähtyä tarot-tulkinnan äärellä? Tässä viisi hyvää syytä.”

  1. Kiitos Hanne tästä kirjoituksesta 🤩🤩💫🦋💫
    Miulla ollut ”työn” (nyt pitkään naftaliinissa) alla omat kortit, ja nyt tunnen inspiraation imua 🤩
    Tarot on ihana 💝💝💝🦋🦋🦋💫💫💫

    1. Kiitos ihanasta kommentista! Niin parasta kuulla, että inspiraatio löytyi! Tarot ON ihana, täysin samaa mieltä. <3 Ihania hetkiä korttien parissa! 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart