Yhteys itseen löytyy pysähtymällä

… Tai kuten Tommy Hellsten viisaasti sanoittaa; ”Matkalle pääsee se, joka pysähtyy”. Jos tiedät, miltä tuntuu totaalisesti kadottaa itsensä, tiedät myös miten mahtavalta tuntuu löytää itsensä uudelleen. Kun syntyy se vahva, syvältä sisimmästä kumpuava tunne, että alkaa tuntea olonsa taas omaksi itsekseen ja yhteys itseen alkaa palautua (tai löytyä). Omassa elämässä tuo tunne toistui pienemmässä mittakaavassa usein kesälomilla – isommassa mittakaavassa tunne oli läsnä uupumuksen pakottamalla sairaslomalla. 

Koen rehellisesti välillä isoa turhautumista siitä, kun näen millaisten “pakkojen” alla ihmiset kärsii. (Itse luotua) Kiirettä ja to do -listojen alle hautautumista. Jatkuvaa turhautumista, koska arki on ihan perseestä; työ on perseestä, maanantai ahdistaa ja viikonloppua odotetaan kuin kuuta nousevaa. 

Oma turhautuminen syntyy tietysti siitä, että edellä oleva kuvaus voisi kuvata myös muutaman vuoden takaista Hannea. Vaikka en tiedä mihin nykyinen tie vie tai tulenko “onnistumaan” tällä polulla (jossa pyrin tietoisesti rakentamaan elämää mulle merkityksellisten asioiden äärellä), en enää aio asettaa itseä pahan olon värittämään arkeen, joka oli itsellekin vuosikausien ajan perusolotila. Oon päättänyt keskittyä tulevaisuudessakin siihen, että mulle tärkeät arvot näkyy omassa arjessa, ja pyrin kaikin mahdollisin keinoin varmistamaan, että se todella myös toteutuu. 

Lopulta kyse on kuitenkin hyvin usein juuri siitä – omista valinnoista ja itse luodusta olotilasta. Jos koet, ettet juuri nyt voi omaan tilanteeseen sen suuremmin vaikuttaa, voit vaikuttaa paljonkin esimerkiksi siihen, mihin suuntaat sun huomion ja energian.

polku puiden keskellä

Mihin sun polku tällä hetkellä vie?

Haastan sut nyt pysähtymään edes minuutiksi pienen ajatusleikin äärelle miettimään sun elämän eri osa-alueita tällä hetkellä.

Kuvittele, että kuljet polulla, jota reunustaa sun elämän osa-alueet.

Millaiseen elämään tämä polku on sua viemässä?

Miltä sun elämä näyttää vaikka viiden vuoden päästä, jos kaikki pysyisi ennallaan? 

Voit pohtia esimerkiksi:

Miten peruspilarit, arkea kannatteleva tuki, voi? Miten liikut, syöt, palaudut?
Onko elämässä iloa tuottavia asioita?
Miten tärkeät ihmissuhteet voi? Onko niitä?
Entä opiskelu/työ? Millaisten asioiden parissa haluaisit työskennellä? Millaisen jäljen haluaisit jättää maailmaan – millaisia asioita haluaisit maailmassa edistää?
Mitkä asiat on sulle tärkeitä ja miten ne näkyy arjessa tällä hetkellä?
Millaisessa tunnelmassa heräät uuteen päivään/menet nukkumaan illalla?

Millaisia huomioita teit? Mikä oli hyvällä mallilla ja mikä mahdollisesti kaipaisi muutosta?

Vaikka elämä toisinaan muistuttaa meitä siitä, että asiat ei ole meidän hyppysissä, voit vaikuttaa sun elämänlaatuun aivan mielettömän paljon lopulta hyvin pienilläkin päivittäisillä valinnoilla. 

Tiedän tietenkin jo omasta kokemuksesta, että asiat on helpommin sanottu kuin tehty, eikä mikään muutos tapahdu hetkessä. Haluaisin silti tulla henkilökohtaisesti ravistelemaan sua ja takomaan sun kalloon, että ELÄMÄN EI KUULU OLLA PELKKÄÄ PAHASSA OLOSSA PÄIVÄSTÄ TOISEEN SELVIYTYMISTÄ.

flamingon peilikuva vedessä

Asioden välttely ei poista tosiasioita

Tiedän miten kivuliasta on havahtua siihen, että on kadottanut totaalisesti itsensä, eikä oma elämä näytä oikein edes omalta. Elämä voi liukua tällaiseen pisteeseen vähitellen ja salakavalasti täysin huomaamatta. Todellista tilannetta ei välttämättä edes huomaa ennen kuin olo on totaalisen uupunut tai elämään kyllästynyt. Juuri se kipu onkin usein syynä peiliin katsomisen välttelyyn. Kello kuitenkin tikittää, eikä kukaan meistä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

Kesän kepeyden keskellä oon nyt siis vähän in your face muistuttamassa sua tästä yksinkertaisesta asiasta, elämän hauraudesta. Jos elämä pysäyttää isomminkin ja muuttaa tilannetta niin, ettet enää edes kykene toteuttamaan kaikkia niitä asioita, joita oot hamaan tulevaisuuteen (sinne sitku-elämään) siirtänyt, oot siinä vaiheessa NIIN onnellinen, että oot tietoisesti lähtenyt ottamaan niitä haparoivia askelia kohti parempaa oloa ja sulle merkityksellisiä asioita. Oot niin onnellinen, kiitollinen ja ylpeä itsestä, että oot edes yrittänyt. Siitä tunnelmasta käsin mä sulle tätä tällä hetkellä kirjoitan – siitä ymmärryksestä, että vaikka ilmassa on paljon epävarmuutta, voin olla monesta asiasta myös kiitollinen ja ylpeä.

Lähtökohdan tiedostaminen on jo iso askel

Jos huomasit nyt aiemman ajatusleikin myötä, että arki tosiaan tuntuu ilottomalta puurtamiselta ja pakkopullalta, muista olla kiitollinen siitä, että oot ylipäänsä tiedostanut tilanteen. Nyt tiedät, mikä on lähtötilanne ja ehkä hahmotat paremmin myös sitä, missä haluaisit olla. Nyt on siis hyvä hetki pysähtyä ja miettiä, millaisilla hyvin pienilläkin askeleilla saisit vähitellen edettyä kohti tavoitetilaa. 

Jos kokonaisuus tuntuu liian suurelta tai sun arkea sävyttää esimerkiksi uupumus tai masennus, haluan muistuttaa, että kaikkea ei tarvitse muuttaa heti tällä sekunnilla, eikä se ole edes mahdollista. Ne pienetkin paremmat valinnat luo vähitellen parempaa oloa ja muutos alkaa ruokkia itse itseään – hyvän olon kasvaessa on entistä helpompaa myös jatkaa muutoksen tiellä. 

Jos satut lukemaan tätä kesälomalla laiturin nokasta sellasesta Living my best life -tunnelmasta ja huomaat lomatunnelman olevan SELKEÄSTI sun normiarkea parempi (tämä oli usein se oma havainto), on se myös iso havahtumisen hetki – millaisilla muutoksilla saisit arkea miellyttävämmäksi? Minkä edes pienen asian tulisi muuttua, jotta sun arki vastaisi enemmän sun arvoja – toisin sanoen sitä, mikä sulle elämässä on tärkeää.

Ihmisen mieltä on verrattu käyttöliittymään, jota pitää aina tasaisin väliajoin päivittää. Vaikka lomasta voi ehdottomasti nauttia myös vain lomana, suosittelen pysähtymään myös isompien kysymysten äärelle etenkin silloin, jos elät valtaosan arjesta otsa kurtussa. Loma (tai kesä ilman lomaakin) on loistavaa aikaa mielen käyttöliittymän ja sen myötä oman elämän päivittämiselle. 

Sun aika on aivan liian arvokasta siihen, että kärsit viisi päivää viikossa valtaosan vuodesta, jotta voit kokea jonkinlaista harmoniaa, tasapainoa ja iloa viikonloppuina ja lomilla.

Olen puhunut.

Ihanaa, kun luit!

<3<3<3

Jos kaipaat matalan kynnyksen tukea itsen äärelle pysähtymiseen, tuu mun kanssa pysähtymään vaikka tarot-tulkinnan äärellä! Lupaan, että saat tulkinnasta uusia näkökulmia, suuntaviittoja, vahvistusta ja ennen kaikkea ikimuistoisen pysähtymisen. Käy kurkkaamassa vaihtoehdot täältä ja laita viestiä, mikäli kysyttävää näistä vielä herää!

<3<3<3

Hanne

Muista seurata myös somessa; InstagramissaFacebookissa ja  TikTokissa. <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart