Myötätuntoa muille, vaativuutta itselle?

Jos pysähdyit tekstin äärelle, tunnistat tästä ehkä itsesikin? Myötätuntoa riittää aina muille, mutta itseä kohtaan ootkin todella vaativa?

Tai ehkä et edes tiedosta, miten vaativa sisäinen ääni sulla on? Yllätyin nimittäin aikoinaan itse aika isosti omasta vaativuudesta, koska olin ajatellut, että oon todella avoin ja empaattinen. En siis edes tunnistanut, ettei se avoimuus ja myötätunto yletykään ihan joka paikkaan ja suhtauduin itseen hyvinkin mustavalkoisesti.

Omassa elämässä oli pitkään läsnä vaativuuden ja itsemyötätunnon hyvinkin mustavalkonen suhde. Se on ollut niin vahva ajatusmaailmaa filtteröivä linssi, että saan tehdä töitä asian kanssa jollain tasolla todennäköisesti koko loppuelämän. 

Pitkä matka on kuitenkin tultu esimerkiksi siitä elämästä, jossa jatkuva pakko ohjasi ajatuksia. Mistään ei voinut päästää irti, koska oli pakko tehdä. Vaadin itseltäni paljon, joten tein töitä niska limassa aina täydellisyyteen pyrkien. 

waterdrop, raindrop, drops-642619.jpg

Kun pitää tehdä ”jotain järkevää”

Kun lomautuslottovoitto osui pandemian vuoksi omallekin kohdalle, sekin aika piti hyödyntää mahdollisimman järkevällä tavalla. Suoritin pää höyryssä valtavan kasan opintopisteitä yhden syksyn aikana, kunnes jouduin luopumaan koulupaikasta irtisanomisen seurauksena ja havahduin jälleen kerran siihen, että olin uupunut. 

Inhimillinen reaktiohan opintoihin uppoutuminen toisaalta oli. Kyse on turvarakenteista, joita me elämään haalitaan – helposti ajatellaan, että ollakseen “jotain” täytyy tehdä koko ajan jotain ja todistaa sillä tavoin omaa olemassaoloaan. Se, että olisin ollut “vaan lomautettu” tai kun olin lopulta “vaan työtön” tuntui ajatuksena suurelta häpeältä.

Oon siis jatkuvilla sisäisillä vaatimuksilla ajanut itseni uupumukseen jo monta kertaa. Sairaslomaa vaatineen uupumuksen koin pandemiaa edeltävänä vuonna, mutta sen jälkeenkin on ollut useampaan otteeseen pakko myöntää itselle, että oon taas vauhdin huumassa ajautunut nurkkaan, enkä näe ulospääsyä.

Itsemyötätunto ja lempeys kuului aiemmin omassa elämässä lähinnä vapaa-aikaan. Myös pitkän pohdinnan jälkeen toteutettu haave useamman kuukauden reppureissusta vuosia sitten oli sen mun sisällä asuvan myötätuntoisen, onnellisuutta ja tasapainoa tavoittelevan, seikkailijapuolen aikaansaama päätös. Ja sitäkin edelsi pitkä elämään leipääntymisen jakso, jolloin arki oli lähinnä perjantain odottamista ja maanantain pelkäämistä.

Arjessa toistui siis hyvin mustavalkoinen kaava. Tällainen joko-tai -mentaliteetti on pidemmän päälle tosi raskasta – liian raskasta. Nykyään kun itsemyötätunto on saanut enemmän tilaa, myös arkeen on ilmestynyt väljyyttä ja selkeyttä. 

plume, sunset, nature-2428666.jpg

Miten siis lisätä myötätuntoa myös itseä kohtaan?

Vastauksena jälleen vanha tuttu; syventämällä yhteyttä itseen eli toisin sanoen tutustumalla itseen paremmin. Kun alat tuntea itseäsi paremmin, osaat vetää selkeämmin rajoja. Kun omat rajat on tiedossa, on helpompaa tehdä päätöksiä niihin nojaten. Yhtäkkiä elämässä ei olekaan enää pelkkää pakkoa tai nihkeitä velvollisuuksia, vaan ne joskus nihkeämmältäkin tuntuvat asiat ovat osa suurempaa missiota ja linjassa siis omien tavoitteiden ja arvojen kanssa. 

Arkea voi elää hyvinkin lempeällä tavalla itseään kuunnellen ja silti saada paljon aikaan – lempeyden läsnäollessa on mahdollista tehdä juuri niitä oikeita asioita. Kyse on lopulta syvästä elämästä, jossa vähemmän tekemällä saa enemmän aikaiseksi ja arkea värittää ennemminkin taustalla tukeva rauha kuin jatkuva paniikki. 

Itsemyötätunto vaatii itsetuntemusta, joka puolestaan vaatii pysähtymistä ja hidastamista. Lukaise tähän liittyen myös aiempi postaus siitä, miten yhteys itseen löytyy pysähtymällä.

Haluan lopuksi vielä muistuttaa sua siellä siitä, että oot niin paljon muuta kuin sun titteli tai tutkinnot. Ne kertoo meistä ihmisinä lopulta hyvin vähän ja se kuka oot niiden alla, on tärkeintä. 

Kiitos, kun pysähdyit postauksen äärellä!

Hanne

Muista seurata myös somessa; InstagramissaFacebookissa ja  TikTokissa. <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart